keskiviikko 24. lokakuuta 2007

Rakentelu senkun jatkuu

Tiistaina taas kokoonnuttiin kurssin merkeissä, ja maanantaina tuli pakeetillinen kaluja kulhoja, eli virityskoneisto, erilaisia pleksin pätkiä ja otelautamerkit ynnämuut potikat ja satulaa sekä reunanauhaa. Nauhatkin ovat odottelemassa paikalleen panoa eli Dunlop 6110 new silver tavaraa.
Kurssilla tuli sitten aloitettu nuo suurimmat jyrsintä työt, eli ontoksi vaan :), että saadaan ns. akustiset taskut kuntoon. Kuvassa näkyy että jälki on hieman rouheaa, mutta siistimällä paranoo. Ja eipä väliä piiloonhan nuo jää. Onkin aiemmin tainnut jäädä toteamatta että kyseessä oleva kitaranmalli on hieman sekasikiö eli se ei ole perinteinen puoliakustinen eikä perinteinen lankkumalli vaan jotkin siltä väliltä :) kunhan proggis valmistuu niin sittenhän sitä pääsee imelehtiin kummallisen kitaran sointia.














Edelleenkin näyttää että kyllä tuosta kitara tulee. Täytynee jossain vaiheesa laittaa hieman kustannusarviota tähän mennessä tyyliin. Proggis ei toistaiseksi näytä kauhean kalliilta :) Seuraavaksi pitäisi viilukakin ruveta kai kyttäämään, jotta saadaan jyrsityt reiät peittoon kannen alle :)

maanantai 15. lokakuuta 2007

Aaamuisia Red Special ajatuksia

Noniin nyt on tilattu pussillinen palikoita (virityskoneitoa, satulaa, reunanauhaa, pleksiä yms. tarpeellista) Sp-elektroniikasta. Katsotaan mitä tulee :)
Muutamia asioita tuli viikonloppuna "kotiläksyjä" tehdessä opittua, eli ko. projektin teossa kannattaa ottaa pari asiaa huomioon. Eli kaula kannattaa tehdä mittoihinsa ennen kuin koskee koko bodyyn ollenkaan, ja jyrsiä bodyyn kaulan ura ynnä muut kolot vasta sen jälkeen. Eli pieniä ongelmia tuli kun tuli tuo ura jyrsästyä liian aikaisin. Mutta ei mitään ylitsepääsemätöntä. Urasta tuli hieman liian syvä joten onni onnettomuudessa saan pedattua kaulan tammi siivulla, kuten alkuperäisessäkin on kaulan alla oak core :).















Ongelma siis on siinä että kun kansi on viilutettu ja pleksit paikallaan niin kaula jää liian syvälle. Samoin on tuon kaulan ja bodyn liitoksen suhteen, pientä petailua joutui harrastamaan siinäkin, ettei mikit tule otelaudan päällee :) Ja aattelinpa tehdä lopullisen silauksen vielä asepuoleta tutulla mikrokuula-epoksipetauksella niin eiköhän istu : D .














Mutta kuten todettua propleemat on ratkaistu :) Ja keskilinja on siis kunnossa :).
Välillä mittojen kanssa on hieman hapuilua kun mittoja ei yksinkertaisesti ole löydettävissä mistään. Innolla tässä odottelen että pääsen laittamaan otelaudan pääly- ja sivumerkit paikalleen, ja sen jälkeen tekemään kaulan radiuksen joka tullee olemaan 9 1/2". Ja sitten kaula nauhoitukseen.
Täytynee kuitenkin jyrsiä nuo loput kolot bodyyn jossain välissä sekä väsätä kaulan lopullinen kiinitys bodyyn. Mahdollisesti pääsee sitten ensikokeileen myös metalliosia, joista tuli hieman ensitietoa ... hmm.
Viikonloppuna tuli ajatus myös vasenkätisestä Red Special bassosta, hullun hommaa tämä on ...

tiistai 9. lokakuuta 2007

Ja rakentelu jatkuu, eli taas on yksi ilta takana

Ja kamera unohtui joten kuvailua omassa pajassa taas, elipari juttua tuli taas tehtyä, otelautaa paikoilleen ja silleen, huono soittaa kun puristimet ovat paikoillaan. Olisipas tuossa samalla saanut otettua kuvia "open" keskeneräisestä Red Specialista.














Otelauta jäi sitten leveäksi tarkoituksella eli se sitten sahaillaan sopivan levyiseksi jatkossa. Huomaa alu´kuperäis tyyppinen pyöristys otelaudan alareunassa :)














Ja sitten tuli työstettyä tuota kaulan liitosta sovitettavaksi itse bodyyn. Kohtuuvella mitoissaan ja kulmissaan rupeaa olemaan, viimeistely sitten kun sovitus bodyyn alkaa














Jyrsintätyöt alkoivat sitten ja aikakin loppui :), mutta jyrsintä hommat sitten jatkuvat seuraavalla kerralla. Elikkä urua bodyyn kaulaa varten aloin työstämään ja melkeinhän tuo valmiiksikin tuli.














Summasummaarum, muuten mukavaa edelleen mutta aika tuntuu liian lyhyeltä per kerta tarttee varmaan vähän ruveta tekemään "kotiläksyjä" niin ehkäpä rojekti etenee nopsemmin.

tiistai 2. lokakuuta 2007

Kaulan värkkäilyä

Tokihan kamera unohtui ottaa mukaa kurssille, taas kerran, mutta ainahan sitä voi jälkikäteen ottaa pari otosta tuotoksesta.















Eli kaularaudalle jyrsittiin ura, ja sinnehän se lopsahti paikalleen, tässä kohtaa on hyvä muistaa että muotoilua ei kannata tehdä ennen kuin ura on jyrsitty.















Samalla kertaa sitten tuli kopisteltua taltan ja nuijan kanssa säätöruuville oma kolo, joten säätökin käy tulevaisuudessa.















Eli taas kerran vannesaha soimaan hieman muotoa, tämähän rupeaa etäisesti muistuttamaan kitaran kaulaa :) Heti piti tehdä myös pieni modis alkuperäiseen, eli lavan kulmaa nostettiin alkuperäisestä 4 asteesta 10 asteeseen (tosin tämä tuli tehtyä jo ekassa sahauksessa mutta mainitaan vielä kerran). Helpottaa virittämistä tulevaisuudessa. Tuunaaminen on lähellä sydäntä vapojen rakentelussakin.















Illan päätteeksi tuli otelauta höylättyä lähelle oikeata mittaa, eli 5,5 mm ja samallahan tuo tuli suoraksikin. Tuli todettua että ebenpuu on pirun kovaa :) ts. monta tuulenohutta siivua ottamalla homma onnistuu.

Seuraavaksi tarttee ruveta ihmettelemään kaulan ja bodyn kiinnitystä. Näiltä näkymin ura kaulalle bodyyn tehdään suoraksi ja kaulan 2 asteen kulma jyrsitään tai sahaillaan sitten kaulaan.. saapas näkkee :)

Näin se homma etenee..

Eli pannaanpa tämä homma nyt ajantasalle, ehtoolla ei jaksanut. Eli ensin plankusta tuli leikattua vannesahalla kaula irti ja rupesi tuntumaan että lankun sisälle on sittenkin kätketty Red Special. Heti piti tehdä myös pieni modis alkuperäiseen, eli lavan kulmaa nostettiin alkuperäisestä 4 asteesta 10 asteeseen Tämä hommahan on hauskaa koska aina kun yhden pähkinän ratkaisee niin seuraava jo odottaa kulman.
















Tässä siis tulevan kaulan kaularauta, otelauta ebenpuuta ja muu mahonkia leikattuna yhdestä puusta.















Tässähän tuli sitten heti eka mokakin tehtyä :), eli tokkiisa piirtelin kitaran rungon keturalleen, siis vinoon puun syihin nähden, on se hyvä että on joku neuvomassa :) Alla kurssilta yleiskuvaa, tollee sitä vaan Jazz Basson kaula lähtee rakentumaan...





























Noniin, tulipas kumitettua väärin piirretty body hiomakoneella, ja luonnosteltua se uudelleen niin kuin se pitääkin.

Rakennetaanpa sähkökitara
















Tällaisen hullun ajatuksen saimme poikani kanssa. Eli tuumasta toimeen ja suunnittelemaan Brian Mayn Red Specialia. Webistä löytyis tieto härvelistä kohtalaisen mukavasti ja kuinkas sattuikaan että työväenopistossa alkoi asian tiimoilta kurssikin.
Joten ensin pähkäilemään tarvikkeita ja puutavaraa, tarvittava mahonki löytyi Ikatasta, kaularautaa ja otelautaa kurssin vetäjältä, metalliosien tekemiseenkin löytyi jeesinkiä.
Siispä lähdetään liikkeelle ....11.09.2007 aloitettiin, ja jo kolmannella kurssi kerralla oli kamera ja plankku mukana.
















Tässä tätä lankkua on jo muokattu, eli toinen sivu on oikaistu. Siivu vannesahlla pois ja oikohöylässä lopullinen oikaisu.